Alkuvuosi on osoittanut, että budjetti oli hieman liian optimistinen. Se oli toki hyvä laskelma, mutta käytäntö ei näin toimi, plus olin selkäesti arvioinut tiettyjä kuluja liian alakanttiin. Nyt seurannan kautta minun on pakko nostaa esim. terveyskuluja kovemmiksi ja ehkä huomioida hupi-budjettiin hieman enemmän.
Nämä ovat kuitenkin pienehköjä muutoksia. Suurin mullistus tulee siitä, että tuli päivitettyä auto. Vanha ja rähnäinen auto vaihdettiin pari vuotta vanhaan katumaasturiin ja tämä tarkoittaa velkaa. Karmeaa määrää velkaa.
Auto
Edellinen auto ei ollut taseessa mitenkään. Kuten jo aiemmin mainitsin, koska sinne ilmestyy nyt velkaa, tulen merkkaamaan myös omistuksen taseeseen. Ideologisesti tämä tehdän niin, että auton hankintahinta merkataan taseeseen, josta tehdään kuukausittain poistoja. Poistojen suuruuden lasken niin, että kuvaisivat mahdollisimman hyvin auton hintaa, tai olisivat jopa hieman ylisuuria.
Käteisosuuksien jälkeen ajoneuvon velkamäärä on 41 300 euroa. Tästä on 5 vuoden rahoitus, maksuerä noin 610 euroa/kk ja viiden vuoden jälkeen viimeinen erä on 9 000 euroa. Arvioidaan tämä 9 000 euroa ajoneuvon arvoksi viiden vuoden päästä. Näin ollen tästä tulee pyöristettynä 538,42 euron poisto per kuukausi.
Koska vaihtoauto ei ollut taseessa tämän myynti tulisi merkata viime tilikausien voittoihin ja lisätä koko käteisosuus uuden auton arvoon. Kyseessä on kuitenkin aika pieni osa, enkä saa autosta nyt myydessä enää samaa rahaa, joten varovaisuuden periaatteella merkitään nyt vain velkaosuus taseeseen.
Puoliso maksaa osan autolainasta. Maksuosuutemme eivät ole aivan tasan, ainakin toistaiseksi maksan autolainasta karvan yli puolet, sekä kaikki ajoneuvon kulut. Jotta omistus ja tase olisivat jotenkuten tasapainossa, merkkaan henkilökohtaiseen kirjanpitoon 55 % osuuden velasta, auton arvosta ja poistosta.
Myös verot ja vakuutukset tulevat hieman nousemaan. Kokonaisuudessaan auton osalta kuukausibudjetti on jatkossa henkilökohtaiselta osaltani näin:
- Vero 62
- Pesu 70
- Polttoaine 60
- Vakuutus 62
- Huolto 60
- Katsastus 9
- Poisto 296,13
Kulut yhteensä 619,13 e/k.
Ilman poistoa 323 e/kk (50 euron nousu edelliseen autoon verrattuna)
Nämä näkyvät tuloslaskelmassa.
Taseen osalta kuukausittain lainan lyhennys 335,28 euroa, josta osa kuluja. (Pienien pyöristyserojen vuoksi tämä ei ole tasan se 55 % osuuteni lainanhoitokuluista) Voisin näille ehkä tehdä saman kuin opintolainan ja asuntolainan osalta, eli tasaan velan osuuden kvarttereittain, jolloin lainanhoitokulut tulevat tuloslaskelmaan vain kerran kvartterissa.
Taseeseen tulee 22 719,95 euron omistus, josta kuukausittain tehdään tuo 296,13 euron poisto. Velkaa taseeseen tulee sama 22 719,95, joka lyhenee kuukausittain. Kun velan lyhennykseen huomioidaan kulut, pääoma lyhenee koko viiden vuoden aikajaksolla keskimäärin noin 290 euroa ja kuluja on keskimäärin 44,70 euroa.
Pienien pyöristyserojen ja suuremman ensimmäisen lainaerän vuoksi poisto ja pääoman lyhennys eivät aivan täsmää. Periaatteessa näillä laskukaavoilla poiston ja lainan pääoman lyhennyksen pitäisi olla samat. Niiden alkusumma ja loppusumma ovat samat (auton arvo ja lainan pääoma).
Kassavirrallisesti lainan lyhennyksen kanssa auton kulut ovat minulle 658,28 e/kk.
Ruoka
Kuten jo aiemmin mainitsin, emme enää erottele ravintolakuluja erikseen. Siirrämme kerran kuussa rahaa S-tilille ja sieltä maksetaan yhteiset kauppa- ja ravintolakulut. Osin johtuen kasvaneista autokuluista, tiputammet budjettia hieman ja jatkossa ruokabudjetti on 275 euroa per henki.
Asuminen
Toteutuneiden kulujen jälkeen arvioimme asumiskuluja uudestaan. Näihin liittyy vielä epävarmuuksia erityisesti lopullisten vesimaksujen suhteen, mutta tiputamme jatkossa asumisbudjettia kympillä per naama. Tämä on parhaan mahdollisen sähkö- ja vesikulujen arvion mukaan arvioitu hyvin tiukka budjetti.
Asumiskulut jatkossa 630 e/kk
Muut kulut
Hupikulut eivät ole pysyneet budjetissa. Ensimmäisen neljän kuukauden osalta nämä on toteutuneet noin 115 e/kk. Hupibudjetti on jatkossa yhteensä 100 e, sisältää spotifyn ja bookbeatin.
Terveyskuluihin on mennyt lähes 45 e/kk, vaikka budjetti on vain 20 euroa. Nostan terveys-budjetin 40 euroon.
Vaatteiden osalta olen aina ollut melko pihi ja uskon tämän 50 euron budjetin riittävän niihin enemmän kuin hyvin. Toki jos oikein innostun esim. mittatilauspukuja tilaamaan, niin niihin menee kerralla vähän enemmän. Mutta katsotaan miten kesä ja koronarajoitukset etenevät :)
Vakuutukset
Kerroin jo aiemmin, että tulen poistamaan vakuutuksia ja siirtämään osan yrityksen nimiin. Näiden arvioinnissa meni kauemmin kuin ajattelinkaan ja toteutin nämä muutokset lopullisesti vasta viime viikolla. Tästä syystä alkuvuoden kuluissa näkyy aika paljon vakuutusmaksuja.
Lopputuloksena minulta tippuu yksi lähes 30 e/kk maksava vakuutus pois. Minulle jää vain yksi pieni vakuutus (auton lisäksi), jonka budjetti on vain 3 e/kk.
Vakuutuksien irtisanomisesta on tulossa 21,5 euroa hyvityksiä, joka tulee näkymään vakuutus-tilillä vähentäen alkuvuoden kuluja.
Kokonaisbudjetti Toukokuusta 2021 alkaen
- Asuminen 630
- Auto 619,13 (Tuloslaskelma, kassavirta on 658,28)
- Ruoka 275
- Terveys 40
- Hupi 100
- Vaatteet 50
- Vakuutukset 3
Yht. 1717,13 e/kk. (Kassavirta 1756,28 e)
Näistä noin 770 euroa on kuukausittain toistuvia kuluja, loput on mm. vakuutuksia, veroja, huoltoja jne, jotka toteutuvat harvemmin ja näitä varten tulee varata budjettitileille rahaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti