Masennus on vähän voimakas sana, mutta se kuvannee kuitenkin parhaiten viimeisten kuukausien olotilaa. Kollega käytti tästä termiä projektikrapula, joka sekin kuvaa ainakin osaa tästä, mutta se on vain työpuoli. Projektikrapulan lisäksi aika paljon kaikkea muutakin päällekkäistä ollut tässä, joka on saanut jotenkin voimattomaksi. Työkiireet olivat ehkä vasta viimeinen silaus asialle, mutta tämä koko vyyhti alkoi jo hieman aiemmin. Työrintamalla oli hieman finanssihuolia, jotka taasen heijastelee meidän talonrakennusprojektiin ja sen rahoitukseen. Tämä sai koko nykyisen työn tuntumaan täysin turhalta ja tulevaisuuden aika heikolta. Pohdin paljon mitä teen tulevaisuudessa, minkälaisia skenaarioita on nykytoiminnalla tai jollain muulla uudella alalla joko palkkatöissä tai yrittäjänä. Tähän päälle tuli erittäin kiireinen helmi-maaliskuu, johon osui useampia isoja asiakasprojekteja päällekkäin ja työpäivät venyivät väliin todella pitkiksi.
Korostan tässä että työni olen hoitanut pääasiassa hyvin. Asiakaspalavareissa olen täysillä mukana ja pääsääntöisesti jopa nautin niistä. Mutta niiden ulkopuolella saan välillä heikosti aikaiseksi. Kaikki ei niin deadline-kriittinen jää tekemättä. Tämä ei sinänsä ole uutta. Olen aina ollut jostain ADHD tms. syystä huono kirjallisissa tuotoksissa ja se lienee myös yksi monista syistä miksi aikanaan jäi yhden tutkinnon lopputyö tekemättä. Toki siinä oli muitakin syitä, mutta ei usean kuukauden tutkimustyö ja kirjallinen tuotos kauheasti houkutellutkaan. Osin myös oma perfektionismiin taipuva tekeminen saa minut käyttämään kirjallisiin tuotoksiin aivan liikaa aikaa. Ne tulisi tehdä ja lähettää eteenpäin paljon nopeammin.
Paras kiteytys tälle on se että olen helposti reaktiivinen ihminen. Proaktiivisuus jää hyvin helposti taka-alalle ja se korostuu etenkin tällaisina heikkoina hetkinä. Työelämään vietynä tarkoittaa siis sitä, että osallistun palavereihin ja teen siinä vastaan tulevat asiat heti jopa jo palaverin aikana, mutta jos jotain pitäisi tehdä esim. seuraavan kuukauden aikana kun kerkeää, niin teen sen vasta sitten kun on aivan pakko.
Tämä kuulostaa hyvin ristiriitaiselta varmasti siihen peilattuna, että olen yrittäjä, jonka olisi syytä olla proaktiivinen. Toisaalta pidän myös tällaista tylsää blogia luvuista. Näissä motivaattori onkin sitten muu oma kiinnostus. En toki väitä että yrittäjänäkään olisin aina kovin hyvä, kyllä siinäkin päivittäinen työ helposti vie mukanaan ja ajaa pidemmän suunnittelun ohi. Mutta siinä on erilailla motivaatiota kehittää toimintaa. Tähän blogiin liittyen taasen luvut ja kirjanpito on omituisesti semmoisia asioita mistä sytyn. En koe sitä tylsänä kirjanpitona, vaan se kertoo minulle mitä oikeasti on tapahtunut. Kirjanpito ei ole vain pakollinen paha, vaan se näyttää liiketoiminnan toimivuuden tai tämän blogin tapauksessa oman rahan käytön.
Toki tämä blogikin on jäänyt heitteille ja viimeisin postaus on 3 kk takaa. Todellisuudessa senkin naputtelin ja ajastin jo uudenvuoden pyhinä, eli 4 kk aikana en ole tehnyt ns. mitään tämän blogin eteen. Tuo tammikuun lopussa julkaistu 2022 tilinpäätöskin piti muistaakseni vielä tarkastaa jonkin asian osalta, jokin jaksotusasia tms. jäi vähän epäselväksi. Se jäi työasioiden jalkoihin ja postaus meni ajastettuna julki. Tuskin se iso asia oli kokonaisuuden kannalta. Muutama viikko sitten tein kyllä alkuvuoden kirjanpidon jo lähes valmiiksi, siitä puuttuu enää luottokortin ostokset, muut pitäisi olla kunnossa. Saan siis lähipäivinä julkaistua ekan kvartterin luvut.
Muutoinkin isoimmat työprojektit ja niiden jälkeinen krapula on tässä "joutenolossa" alkanut pikkuhiljaa helpottamaan ja sain kuluneella viikolla hoidettua työrästejä hieman pois. Kun todo-lista alkaa pienenemään, alkaa omakin saavuttamisen tunne pikkuhiljaa löytymään ja asiat edistymään. Itselläni on paha tapa katsoa ja miettiä todo-listaa ja todeta että enpä tiedä mistä aloittaisin, katson mieluummin Netflixiä ja mennään sitten huomenna noiden kimppuun. Tämä vain lykkää ja lykkää asioita kunnes ne on pakko hoitaa. Tulisi pystyä jotenkin priorisoimaan ja kalenteroimaan tehtävät, että ne eivät tunnu liian ylitsepääsemättömiltä.
Mutta kuten sanoin, työlista alkaa pienenemään ja tunnelin päässä on valoa. Finanssihuolet ovat pääosin selkeytyneet ja talonrakennusprojektikin on siinä mallissa, että isoimmat riskit ja epävarmuudet on siitä kaikonneet. Työrintama ei missään nimessä ole vielä selkeä, vaihtoehtoja jatkolle on useita, mutta niiden kaikkien lopputulema on rahallisesti riittävä.
